Kuuden vuoden tauko on ohi: Maj Karma tekee paluun!

RASKAAN SUOMIROCKIN JÄTTILÄINEN MAJ KARMA TEKEE PALUUN

Kuuntele uusi single Puumiekka:

http://bit.ly/Puumiekka

 Maj Karma -yhtyeen kuuden vuoden mittaiseksi venynyt levytystauko katkeaa tänään, kun yhtye julkaisee ensimmäisen singlen helmikuussa ilmestyvältä uudelta studioalbumilta.

Uusi single kantaa nimeä Puumiekka.

”Puumiekka on jatko-osa vuonna 2006 julkaistulle Rukous-biisille. Erotilannetta lapsen näkökulmasta käsittelevässä kappaleessa seikkailee sama poika kuin Rukouksessa, mutta viisi vuotta myöhemmin. Ukkonen on levy, josta olemme edelleen ylpeitä ja Rukous on elänyt omaa elämäänsä useiden levytettyjen covereiden muodossa. Biisin nuorukaisen tarina ei kuitenkaan päättynyt”, Maj Karman laulaja Herra Ylppö kertoo.

Peltisydän-nimen saanut Maj Karman yhdeksäs studioalbumi julkaistaan perjantaina 5.helmikuuta 2016. Bändin pitkaikainen yhteistyökumppani Rauli Eskolin jättäytyi pois tuottajan töistä, joten levyn tuotantovastuun otti  aikaisemmin mm. Haloo Helsingin!, Sir Elwoodin hiljaisten värien ja Irinan kanssa työskennellyt Erno Laitinen.

Vuonna 2009 ilmestyneen Salama-albumin kiertueen jälkeen Maj Karma ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pitkälle tauolle.Tarkoitus ei alunperin ollut olla poissa kuvioista kuutta vuotta, mutta Ylpön sooloura Ihmiset-yhtyeen kanssa venyi kuitenkin neljän albumin mittaiseksi. Nyt Ihmiset on lopettanut toimintansa ja Ylppö keskittyy pelkästään Maj Karmaan.

”Yhtyeestä näkee nyt että tauko teki hyvää. Jätkät ovat täynnä energiaa eivätkä malta odottaa keikkojen alkamista”, Ylppö kertoo.

 

Maj Karma aloittaa 19 keikkaa kattavan Suomi sekaisin -kiertueensa heti levyn julkaisun jälkeen.  Kiertue etenee seuraavasti:

 

SUOMI SEKAISIN -KIERTUE

6.-7.2. Radio Rock Risteily XVIII

12.2. Lapland Tattoo Weekend, Tornio

13.2. Hulluporock, Levi

19.2. Tavastia, Helsinki

20.2. Möysän Musaklubi, Lahti

26.2. Brummi, Rauma

27.2. Klubi, Turku

4.3. Hullu Pullo, Vaasa

5.3. Suistoklubi, Hämeenlinna

11.3. Lutakko, Jyväskylä

12.3. Kerubi, Joensuu

18.3. Klubi, Tampere

19.3. Old Cock, Lappeenranta

24.3. Kino, Pori

25.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

26.3. 45 Special, Oulu

27.3. Henry´s Pub, Kuopio

1.4. House Of Rock, Kouvola

2.4. Blackpool, Järvenpää

 

MAJ KARMA:

Herra Ylppö, laulu

Häiriö, kitara

J. Savolainen, rummut

K.Kurittu, basso

 

Kuvia: http://www.sonymusic.fi/pressi/kotimaiset-artistit/maj-karma/

www.majkarma.com

www.facebook.com/majkarma

 

M9A2473_300dpi_press1

Julkaistu kohteessa Uutiset

Facebook